Käyttösäännöt gasteille pähkinänkuoressa
Pii laati vuonna 2019 (päivitetty 2021 ja 2022) kerhon veneille käyttösäännöt toiminnan läpinäkyvyyden lisäämiseksi ja käytänteiden selkiyttämiseksi. Suurin osa säännöistä koskee vain kippareita, mutta joukossa on myös gasteja koskevia asioita. Tärkeimpinä näistä ovat vaatimus uimataidosta ja velvollisuus noudattaa kipparin ohjeita sekä kertoa jos ei osaa jotain. Täydet säännöt voit lukea alta.
Käyttösäännöt kokonaisuudessaan
Nämä säännöt koskevat kaikkia Purjehduskerho Pii ry:n (myöhemmin kerho) omistamia tai hallinnoimia veneitä sekä soveltuvin osin muita kerhon käytössä olevia veneitä. Sekä veneiden kipparit että gastit sitoutuvat noudattamaan sääntöjä niiltä osin kuin ne heitä koskevat. Henkeä tai terveyttä uhkaavissa vaaratilanteissa kaikista näistä säännöistä saa poiketa.
Kipparit
Kerhon veneitä saa kipparoida ainoastaan kerhon hallituksen hyväksymät kipparit. Hallitus päättää kipparointioikeuksien myöntämisperusteet nykyisten kippareiden kanssa käydyn keskustelun pohjalta.
Kipparointioikeuksien myöntämisperusteiden täytyttyä kipparointioikeus voidaan myöntää väliaikaisena myös ilman hallituksen kokousta, jolloin oikeuksien myöntämiseen riittää vähintään puolen hallituksen henkilökohtainen suostumus. Väliaikaiset kipparointioikeudet ovat tällöin voimassa kunnes hallitus käsittelee asian kokouksessa. Kipparointioikeudet ovat venekohtaisia ja niissä voi olla olosuhderajoituksia.
Kipparointintioikeudet ovat voimassa toistaiseksi seuraavin ehdoin:
- Kipparin edellisestä purjehduksesta kerhon veneellä saa olla kulunut korkeintaan kaksi (2) vuotta
- Kippari on osallistunut kauden kippari-iltaan tai esittänyt perustellun syyn poissaoloon
Hallitus voi poistaa tai rajoittaa henkilön kipparointintioikeuksia mikäli hän rikkoo näitä veneiden käyttösääntöjä, kerhon sääntöjä tai muuten toiminnallaan aiheuttaa haittaa kerholle. Ennen kipparointioikeuksien poistamista tai rajoittamista hallituksen tulee tarjota kipparille mahdollisuus tulla kuulluksi.
Kipparin velvollisuudet
Kipparin tulee varmistaa ennen purjehdusta, että vene sekä sen varusteet ovat kunnossa suunniteltua purjehdusta varten. Kipparin päätöksen purjehtimaan lähtemisestä tulee perustua omien ja gastien taitojen ja kunnon sekä kaluston sopivuuteen vallitseviin sääolosuhteisiin. Kipparin tulee huolehtia gastien turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Aluksen kipparin tulee noudattaa kaikilla purjehduksilla näiden sääntöjen lisäksi kaikkia voimassaolevia lakeja, asetuksia, määräyksiä sekä hyvää merimiestapaa.
Kippari on velvollinen täyttämään läheltä piti -tilanteista, onnettomuuksista sekä havaitsemistaan vaurioista kerhon vaaralomakkeen, ilmoittamaan niistä kipparien keskenään sopimalla tavalla muille kippareille. Mikäli tapahtuma tai vaurio voi vaikuttaa seuraavaan purjehdukseen tulee siitä ilmoittaa erikseen myös seuraavalle veneen tiedossa olevalle kipparille. Nämä toimet on tehtävä niin pian kuin mahdollista tai viimeistään kolme (3) päivää tapahtuman jälkeen. Mikäli ilmoituksen haluaa tehdä anonyymisti niin, että täysi tieto tapahtumista jää vain hallitukselle, tulee kipparin pyytää tätä hallitukselta, jolloin hallitus on velvollinen toimittamaan tarvittavat tiedot eteenpäin.
Kipparin tulee varmistaa purjehduksen jälkeen, että veneen polttoainetankissa on riittävästi polttoainetta seuraavalle käyttäjälle ja että vene jää siistiin kuntoon. Mikäli veneelle on olemassa hallituksen hyväksymät lähtö- ja saapumistarkastuslistat, tulee niitä noudattaa.
Kipparin tulee täyttää veneen lokikirjaan ainakin kippari, gastit, lähtö- sekä tuloajat, moottorin käyttötunnit, sääolosuhteet sekä kaikki epänormaalit tapahtumat. Lokikirja tulee täyttää mahdollisuuksien mukaan lyijykynällä.
Mikäli veneen kipparia ei ole merkitty lokikirjaan veneen kipparina pidetään varauskalenteriin merkattua kipparia.
Gastit
Kerhon veneiden gastien tulee olla uimataitoisia. Uimataidon määritelmänä käytetään pohjoismaista määritelmää.
Alaikäisillä gasteilla tulee olla lupa purjehdukseen huoltajalta ja purjehduksen kipparilta. Lupa tulee olla jälkikäteen todennettavissa. Hyväksyttyjä menetelmiä ovat esimerkiksi pikaviestimet, tekstiviestit, sähköposti tai paperinen lupalappu. Puhelimitse tai suullisesti sovittu lupa ei kelpaa.
Purjehdusten gastien tulee olla kerhon jäseniä seuraavia poikkeuksia lukuun ottamatta:
- Erikseen nimetyt tutustumispurjehdukset
- Kipparin kutsumana ensimmäinen purjehdus kerhon veneillä
- Kipparien omat purjehdukset
- Hallituksen erillinen hyväksyntä
Kerhon hallitus voi rajoittaa gastin oikeutta osallistua purjehduksille, mikäli gasti jättää noudattamatta näitä sääntöjä, kerhon sääntöjä tai muuten toiminnallaan aiheuttaa haittaa kerholle. Ennen oikeuden rajoittamista hallituksen tulee tarjota gastille mahdollisuus tulla kuulluksi.
Gastien velvollisuudet
Gastit ovat velvollisia noudattamaan kipparin ohjeita sekä ilmoittamaan, jos he eivät ymmärrä ohjeita tai kykene niitä muusta syystä toteuttamaan.
Kerhon purjehdukset
Kerhon purjehduksella tarkoitetaan purjehdusta, jolle voi ilmoittautua kuka vain jäsen ja jolla on vähintään kolme avointa gastipaikkaa jäsenille tai jonka hallitus on päättänyt järjestää jotain erikseen määriteltyä tarkoitusta varten. Tällaisia tarkoituksia ovat mm. tutustumispurjehdukset, päällystökurssi sekä erilaiset maksulliset koulutuspurjehdukset ulkopuolisille. Kerhon hallitus voi sallia myös purjehduksia, joita ei tässä ole erikseen listattu.
Mikäli kerhon purjehduksen aikana käytetään retkisatamia, joiden käyttöoikeus kerhon kautta muodostuu vain kerhon varsinaisille jäsenille, voidaan ilmoittautuminen rajata sisältämään vain henkilöt, joilla on käyttöoikeus näihin satamiin.
Kippari voi järjestää tutustumispurjehduksen myös omatoimisesti kerhon toiminnasta kiinnostuneille potentiaalisille jäsenille. Tällainen tutustumispurjehdus ei saa kestää yön yli. Tutustumispurjehdukselle osallistuvien nimet tulee ilmoittaa hallitukselle tai merkata purjehduskalenteriin.
Kerhon hallituksella on oikeus perua kerhon purjehduksia.
Kerhon purjehduksilla kerho vastaa veneen kohtuullisista polttoainekuluista.
Ilmoittautuminen kerhon purjehduksille
Hallituksen määrittelemille kerhon suosituimmille purjehduksille (Vuonna 2021 päätetty: Näsijärvellä juhannuspurjehdukset ja lohieskaaderi, Piidan kaikki purjehdukset sesongin aikana, 1.6.-31.8.) tulee avata ilmoittautuminen vähintään 3 viikkoa etukäteen ja ilmoittautumisen avautumisajankohta ilmoittaa tästä vähintään 3 päivää etukäteen. Poikkeuksena tapaukset, jossa purjehdus merkitään kalenteriin alle 3 viikkoa ennen ajankohtaa. Näissä tapauksissa ilmoitetaan aukeamisesta mahdollisuuksien mukaan 3 päivää ennen ilmoittautumisen aukeamista.
Kerhon hallitus voi avata ilmoittautumiset ennakkoon määrittelemilleen purjehduksille sellaisille jäsenille, jotka ovat tehneet tietyn tuntimäärän työtä kerhon eteen. Tällaista työtä on esimerkiksi veneen huoltoihin osallistuminen, tapahtumien järjestäminen tai kerhon hallinnollisista asioista huolehtiminen. Jokainen jäsen pitää itse kirjaa tekemiensä työtuntien määrästä. Hallituksella on oikeus evätä sellaisen henkilön ennakkoilmoittautumien, jonka voidaan kohtuullisella todennäköisyydellä todeta työskennelleen kerholle vähemmän kuin hallituksen määräämän tuntimäärän verran
Purjehduksilla, joissa ei ole erikseen määrättyä förstiä, voi kippari edellyttää yhdeltä gastilta tiettyä taitotasoa. Kippari ei voi itse valita tätä henkilöä, vaan henkilö valitaan normaalin ilmoittautumisen kautta. Vaatimus ilmoitetaan ilmoittautumisen yhteydessä.
Omat purjehdukset
Omalla purjehduksella tarkoitetaan purjehdusta, joka ei täytä kerhon purjehduksen määritelmää.
Kippareilla on oikeus varata kerhon veneet myös omaan käyttöön korkeintaan kolmeakymmentä (30) vuorokautta etukäteen, mikäli tälle päivälle ei ole kerhon purjehdusta. Purjehduksesta on ilmoitettava muulle kipparistolle heidän keskenään sopimalla kanavalla, jolloin heillä on tämän jälkeen kolme (3) vuorokautta aikaa kommentoida varausta. Mikäli oman varauksen alkuun on aikaa alle neljä (4) vuorokautta, yhden (1) vuorokauden kommentointiaika riittää. Tänä kommentointiaikana muiden kippareiden on vielä mahdollista varata vene kerhon purjehdukselle. Mikäli oman varauksen alkuun on alle vuorokausi, pelkkä ilmoitus muille kippareille riittää. Hallituksen luvalla näistä aikamääreistä voidaan poiketa.
Kerhon hallituksella on oikeus perua kipparin oma purjehdus viimeistään kahta viikkoa ennen kyseistä purjehdusta. Kerho ei ole velvollinen korvaamaan oman purjehduksen peruuttamisesta aiheutuvia haittoja, mikäli peruutus tehdään ajoissa tai peruutuksen syynä on kalustorikko tai muu ylivoimainen este.
Hallituksen asettama ehto omien purjehdusten järjestämiseksi
Tehdäkseen omia varauksia kipparin on täytettävä hallituksen asettama ehto kerhon purjehdusten kipparoinneista ja talkoista:
(päätetty hallituksen kokous 5/2021 § 9)
Näsijärven veneille:
Jokaista päivän mittaista omaa varausta kohti on kipparoitava kerhon purjehduksia tai tehtävä vene- tai satamatalkoita yhteensä vähintään kahtena päivänä. Vaadittavat päivät voi suorittaa myös jälkikäteen, kuitenkin viimeistään saman kalenterivuoden aikana. Olosuhteiden tai liian pienen osallistujamäärän takia perutut kerhon purjehdukset lasketaan kiintiöön.
Veneet ulkopaikkakunnilla:
Jokaista päivän mittaista omaa varausta kohti on kipparoitava kerhon purjehduksia tai tehtävä vene- tai satamatalkoita yhteensä vähintään yhtenä päivänä. Vaadittavat päivät voi suorittaa myös jälkikäteen, kuitenkin viimeistään saman kalenterivuoden aikana. Olosuhteiden tai liian pienen osallistujamäärän takia perutut kerhon purjehdukset lasketaan kiintiöön.
Ulkopaikkakunnilla sijaitsevia veneitä voi varata myös yli kolmekymmentä (30) vuorokautta ennen purjehdusta. Näissä tapauksissa kerhon hallitus järjestää kerhon kippareille tilaisuuden, jossa purjehduksista sovitaan. Kerhon purjehdukset päätetään ennen yleistä varaustilaisuutta. Tämän jälkeen kerhon hallitus järjestää kippareille tilaisuuden, jossa omista varauksista sovitaan. Mikäli tässä tilaisuudessa tulee päällekkäisiä varauspäiviä useammalle kerhon purjehdukselle tai useammalle oman purjehduksen varaukselle, ratkaistaan nämä ensisijaisesti sopimalla ja toissijaisesti arpomalla. Arvonnan suorittaa ei-jäävi hallituslainen. Kukin kippari saa ensisijaisesti tehdä vain yhden korkeintaan viikon mittaisen oman purjehduksen varauksen kyseisen tilaisuuden aikana.
Veneitä ei saa käyttää muun yhdistyksen tai yrityksen toimintaan ilman hallituksen lupaa.
Omien purjehdusten aikana kippari vastaa veneen polttoainekuluista.
Taloudellinen vastuu
Lähtökohtaisesti kerho vastaa veneille tapahtuvista taloudellisista vahingoista. Poikkeuksen muodostavat törkeästä huolimattomuudesta, piittaamattomuudesta tai veneenkäyttösääntöjen noudattamatta jättämisestä aiheutuvat vahingot (pois lukien henkeä ja terveyttä uhkaavissa tilanteissa tehtävät poikkeamiset), jolloin vahingon aiheuttajalla on aina täysi taloudellinen vastuu. Taloudelliseen vastuuseen kuuluu myös mahdolliset bonusmenetykset vakuutuksissa. Kipparin ohjeiden noudattamisesta seuranneet vahingot katsotaan kipparin aiheuttamiksi. Vahingon ilmoittaminen myöhässä siirtää vastuun kerholta vahingon aiheuttajalle.
Omien purjehdusten aikana taloudellinen vastuu on myös gastien osalta kipparilla. Omien purjehdusten aikana myös huolimattomuudesta johtuvat taloudelliset vahingot tulee korvata kerholle.
Mahdollisista taloudellisista seuraamuksista päättää kerhon hallitus.
Kaikissa vahinkotilanteissa vahingon aiheuttajan tulee pyrkiä osallistumaan vahingon korjaamiseen omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan.
Muita sääntöjä
Kerhon veneillä ei saa purjehtia yksin. Lyhyet siirrot yksin moottorilla ovat sallittuja tarpeen vaatiessa mikäli veneen lähistöllä on muita henkilöitä.
Kaikille veneessä olijoille tulee valita yksilöidyt pelastusliivit tai kelluntapukineet ennen veneen irrottamista laiturista. Kerho suosittelee näiden käyttöä koko purjehduksen ajan, mutta lopullinen päätös niiden käytön pakollisuudesta on kipparilla.
Kaikki purjehdukset tulee merkitä purjehduskalenteriin.
Kaikkien kerhon veneillä purjehtivien tulee olla riittävän toimintakuntoisia veneen turvalliseen käyttöön. Veneen ollessa kulussa kipparin tulee olla samassa kunnossa kuin mitä tieliikennelaki vaatii autonkuljettajalta.
Kerhon veneiden sisätiloissa ei saa tupakoida, ja kannellakin vain muut huomioon ottaen.
Veneiden siistiminen ennen varauksen loppua
Veneet tulee etenkin retkipurjehdusten jälkeen siistiä huolellisesti hallituksen määrittelemien kriteerien mukaisesti. Jos vene ei täytä seuraavien purjehtijoiden mielestä hallituksen asettamia vaatimuksia, tulee venettä käyttäneille mahdollisuuksien mukaan antaa tilaisuus korjata asia. Jos uudelleensiivoamisen odottaminen vaikuttaisi seuraavan purjehdusporukan reittisuunnitelmaan, ei siivoamismahdollisuutta tarvitse antaa. Mikäli sääntöjen rikkomisesta koituu ylimääräistä työtä muille kerhon jäsenille, veneen käytöstä voidaan periä henkilötyötuntiperusteisesti määräytyen (25 €/h/hlö), mutta korkeintaan 200 €:lla korotettu veneenkäyttömaksu. Maksu suoritetaan kerholle, eikä seuraava purjehdusporukka saa tilanteesta rahallista kompensaatiota.
Hallituksen kokouksen 6/2022 päätöksen mukaan siisteysstandardit ovat:
– lattia, punkat ja penkit on lakaistu ja pyyhitty
– pöydät on puhdistettu
– astiat on tiskattu
– keitin on siisti
– vessa on puhdas
– pilssi on tyhjennetty ja veneen jäädessä seisomaan kuivattu
– kansi, sitloota ja sen pohja on siistit
– jääkaappi on siivottu, puhdistettu ja kuivattu
– tavarat ovat tavaralistan mukaisissa paikoissa
– roskat ja henkilökohtaiset tavarat on viety pois
Lisäksi, ellei erikseen sovita:
– septitankki on tyhjä
– patjat on tuuletettu ja tampattu
– vesitankki on täytetty
Tankkaus suoritetaan lähtökohtaisesti hallituksen ohjeiden mukaisesta paikasta, mikäli ohjeistus on annettu (leväongelmien välttämiseksi).