Koulutusveneen hankintaprojekti

Purjehduskerho Pii perustettiin Tampereen teknillisellä yliopistolla vuonna 2007 ja on nykyään kaikkien tamperelaisten korkeakouluopiskelijoiden yhteinen purjehduskerho.
Tarjoamme teille ainutlaatuisia paketteja, joissa henkilöstönne pääsee viettämään aikaa yhdessä ja nauttimaan purjehduksesta. Lisäksi paketit sisältävät yrityksellenne loistavaa näkyvyyttä.
Piin toiminta on todella aktiivista, mikä näkyy esimerkiksi Piin henkilöittäin laskettavissa purjehduspäivissä, joita viime kesänä tuli 418 kappaletta. Uusi koulutusvene tarvitaan tulevia koulutuksia varten.
Piin toiminta on suunnattu sekä vasta-alkajille että kokeneille purjehtijoille. Jäsenistö koostuu pääosin TTY:n, TAY:n ja TAMK:n opiskelijoista, millä tavoitellaan Tampere3-prosessin henkeä.

AINEISTON TOIMITUSVAATIMUKSET

  • digitaalisesti TIFF-, JPEG-, EPS- tai PDF-tiedostona
  • Kirjasimet konvertoituina osaksi tiedostoa
  • Ilmoitusaineiston kokoaminen irtoaineistosta tai muuten kuin yllä mainittuna +30 % ilmoitushintaan

AINEISTOJEN TOIMITUS

jussi.niutanen@gmail.com 27.2.2017 mennessä

TIEDUSTELUT

Myyntipäällikkö Jussi Niutanen, 044-7992983

Paketti Sisältö Hinta (€)
Veneen nimi Elinikäinen nimi veneelle 3900
Purje Yrityksen nimi purjeessa 2000
Super-tyky-päivä 2h purjehdus (10 hlö.)
Makkaranpaistoa nuotiolla
Alkoholittomat juomat
Tarina retkestä
Kylkimainos
Nettisivumainos
850
Tyky-päivä 2h purjehdus (5 hlö.)
Makkaranpaistoa nuotiolla
Alkoholittomat juomat
Nettisivumainos
500
Näkyvyys Kaidebanderollimainos
Nettisivumainos
200
Paukku Mainos paukkuliiveihin kolmeksi vuodeksi 200
Saunalautta Myydään lisäpakettina 300

Paketti Sisältö Hinta €
Yhteisö Henkilö
Ykkönen Nimi messinkitauluun
Nimi nettisivulle
Kiitos-diplomi
Tukijapurjehdus
350 100
Näkyvyys Kaidebanderolli
Nettisivu
200 150
Kakkonen Nimi nettisivulle
Kiitos-diplomi
50 20